sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Maailman huonoin itsekuri

Kuva täältä.

Muutin viime syksynä ensimmäistä kertaa omaan asuntoon. Samalla tuli täysi valta päättää mitä ruokaa milloinkin on pöydässä tarjolla. Tavallista kotiruokaa tulee tehtyä töihin evääksi, mutta ruokaostoksilla käytyä en pysty välttämään suurinta vihollistani - karkkiosastoa.

Perheessäni on ollut iät ja ajat ollut tapana syödä lauantai-iltaisin telkkaria katsellessa karkkia. Tätä varten meidän karkkivarastossa oli laivoilta, kauppojen irttaritarjouksista yms. ostettuja karkkeja. Jokunen vuosi sitten huomasin käyväni tuolla varastolla salaa hakemassa vähäsen karkkia, mutta pian homma alkoi riistäytymään käsistä. Varastosta alkoi häviämään yhä suurempia määriä makeaa ja tottakai vajeen huomasivat myös vanhemmat. Ensimmäiset kerrat asia kuitattiin anteeksi-pyynnöllä ja lupauksella etten enää käy salaa varastolla. Hetken aikaa lupaus pitikin, mutta aina jonkin ajan kuluttua löysin itseni uudestaan hakemasta herkkuja. Sitten kaapista taisi hävitä suurempi määrä karkkia ja (jälleen) kiinni jäätyäni rangaistus olikin hieman suurempi. Vanhemmat rinnastivat tekoseni varastamiseen ja niin jäi kuukausirahat puoleksi vuodeksi saamatta, joka nuoren ihmisen ainoana tulon lähteenä oli varsin suuri menetys. Samalla porukat myös menettivät luottamuksensa muhun.

Sain tuon puolen vuoden ajan itseni pidettyä kurissa ja jonkin aikaa sen jälkeenkin, mutta kuten arvata saattoi retkahdus sattui jälleen.

Ulkonäössä, lähinnä painossa tämä ei kuitenkaan näkynyt, sillä kasvava nuori kasvoi tasaiseen tahtiin pituutta, jolloin paino tasaantui samaa tahtia.

Hypätään ajassa eteenpäin ja takaisin viime syksyyn. Löysin itseni harvase päivä karkkiosastolta valitsemasta minkälainen suklaalevy tänään maistuisi. Tutut suosikit löysivät tiensä kerta toisensa jälkeen ostoskoriin. Lähempänä joulua huomasin, että hetkinen "nyt on maha hieman kasvanut" ja vaaka todisti havainnot, +10kg. Koskaan en ole ollut mikään hoikkapoika, mutta en kyllä varsinaisesti mikään läskikään. Painoindeksin mukaan olin kuitenkin edelleen normaalipainoinen, mutta muutenkin huonon itsetunnon omistavana henkilönä ulkonäöllisesti tuo 10kg ei näyttänyt enää hyvältä.

Sain ryhdistäydyttyä sen verran, etten napannut enää päivittäin herkkuja kaupasta mukaani. Vuoden alussa tarkoitukseni oli kadottaa itsestäni tuo 10kg ja mahdollisesti myös enemmän, MUTTA. Maailman huonoin itsekuri yhdistettynä tuohon tavoitteeseen, taidatte arvata jo. Nyt ollaan jo huhtikuun puolessa välissä ja kilot edelleen turvallisesti mukana. Rantakuntoon ei ainakaan tänä kesänä ole mitään toivoa, mutta jos nyt saisin itseni edes sinne lenkille niin tehtävä olisi sentään aloitettu.

Vittu! Nyt kun tämä asia on kirjoitettu ja vielä jopa julkaistu kaikkien nähtäville on pakko tehdä jotain! Heti huomenna alkaa kuntoilu ja kiloille on PAKKO saada jätettyä hyvästit.

Nyt jos joku alkaa arvostelemaan, että saat syyttää vain itseäsi ja miten tuo on mahdollista, niin kyllä: Tiedän, että tämä on tiesin omaa syytäni. Onko jollakin lukijalla vinkkejä, kuinka parantaa itsekuria?

2 kommenttia:

  1. mulla on ihan samanlainen ongelma kun sullakin,mutta kai se ratkaisu on just siinä että vaan raahaa itsensä sinne lenkille ja tekee siitä toistuvan tavan ja yksinkertasesti päättää olla syömättä herkkuja. voi kun se oliskin niin helppoa.. tsemppiä jokatapauksessa. tykkään sun blogin ideasta, se tuntuu mielenkiintoselta vaikka ootkin vasta alottanu :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, kunpa se olisi niin helppoa. Miksen voisi olla sellainen joka rakastaa liikuntaa? :D Tsempit takas!

    VastaaPoista